Hektinen kevät

Huomenna 24. päivä elokuuta tulee vuosi siitä kun muutin takaisin Vaasaan. Mutta en meinannut puhua siitä nyt (jos koskaan), vaan siitä mihin minun kevääni oikein katosi.

Viimeisin postaus täällä on viime marraskuulta ja sen jälkeen tilanteeni on ollut joko "ei mitään kerrottavaa" tai "aivan liian kiire" tai "yritän vieläkin palautua viime keväästä". Tällä hetkellä olen jossain viimeisimmän kohdalla tai ehkä olen jopa päässyt siitä jo ohi. Aika ehkä olisikin, sillä luennot alkavat taas parin viikon päästä.

Joulu ja uusivuosi meni ihan normaalisti kotiväen kanssa, mutta sen jälkeen kiire vasta alkoikin. Viime keväänä minulla oli kuusi kurssia yliopistolla (aloitin vielä pari muutakin mutta aika ei vaan riittänyt joten jouduin jättämään ne kesken) mikä on sinänsä jo aika kiireinen aikataulu (tai se suositeltu 30 opintopistettä per lukukausihan siinä tuli, mutta harvinaisempaa se taitaa olla oikeasti suorittaa niin monta kurssia. Miksi muutenkaan kaikilla aina venyisi tutkinnot?), mutta lisäksi minulla oli vielä japanin opintoihin liittyvä kandikurssi.

Koska Tukholman yliopisto on mitä on, kandikurssi oli työläs eikä jättänyt hirveästi aikaa itse kandin tekemiselle. Kurssiin kuului siis aluksi teoria ja metodi -osuus, jonka aikana käytiin läpi viiteen tai kuuteen eri tieteenalaan liittyviä harjoituksia jotta tutustuisimme niissä käytettyihin metodeihin ja teorioihin ja osaisimme sitten käyttää niitä omaa työtä tehdessämme.

Puhumattakaan siitä että jouduimme historiantutkimuksen osiossa kahlaamaan läpi 1700-luvun ruotsia ja sanomaan siitä jotain järkevää, muutenkin tämä teoria ja metodi -osuus oli mitoitettu vähän väärin. Meillä taisi olla sellainen puolisentoista kuukautta aikaa tehdä kaikki kuuteen osioon liittyvät tehtävät (joista suurin osa oli kohtuuttoman työläitä) ja jotenkin kuitenkin oletettiin että sen kaiken ohessa ehtisimme vielä tutkia ja kirjoittaa omaa työtämme. Eihän se millään onnistunut, joten teoria ja metodi -osuuden ainoa saldo oli turhautuminen ja ajan väheneminen.

Kunhan tästä turhauttavasta osioista päästiin, pystyimme vihdoin käsittelemään omia aiheitaimme ja töitämme. Niistä keskusteltiin enemmän tai vähemmän opettajan/ohjaajan (sama henkilö) kanssa tunnilla ja sitten työstettiin itse kotona. Loppujen lopuksi taisin itse tutkia ja kirjoittaa omani noin kuukaudessa (mikä on mahdollista mutta stressaavaa. Lapset, älkää yrittäkö tätä kotona).

Kun kandikin vei jo oman aikansa, miten sitten ne lukuisat esseet ja tentit, joita oli tehtävänä yliopistolla? Kevät oli lievästikin sanottuna stressaava ja kiireinen, mutta ei se nyt niin kamala ollut. Ehdittiinhän me yhden kämppiksen kanssa käydä Briteissäkin hengaamassa reilu viikko (josta myöhemmin lisää). ;)

Kevään stressi jatkui vielä kaikkien tenttien ja esseiden ja kandin palautuksen jälkeenkin, sillä sitten minun piti vain istua ja odottaa josko Ruotsista kuuluisi kandiseminaaripäivä.

Tukholman yliopistossa kandin saaminen suoritetaan hieman erilailla kuin Suomessa. Kandityö tulee siis palauttaa, jonka jälkeen sitä tiedekunnassa luetaan. Jos se havaitaan tarpeeksi hyväksi, kutsutaan kandikokelas (=minä) Tukholmaan seminaariin. Tämä seminaari on tilaisuus, jossa paikalla on vähintään kandikokelaan lisäksi oma ohjaaja, tiedekunnan päällikko ja opponentti. Kandikokelaan tulee siis puolustaa omaa työtään opponentille. Tilaisuus ei ole missään nimessä yhtä juhallinen tai vakava kuin tohtorinväitöstilaisuus Suomessa, ei suinkaan. Se on loppujen lopuksi hyvin rento tilaisuus, vaikka kuulostaakin pelottavalta. Opponentti esittää mielipiteensä kokelaan työstä tai kysyy suoran kysymyksen ja kokelas saa vastata vapaasti.

Minulle tämä päivä oli maanantaina 9. kesäkuuta. Myöskin yksi kämppiksistäni sai oman kandinsa kirjoitettua ja palautettua ja oli samana päivänä minun kanssani puolustamassa omaansa. Meidän täytyi siis matkustaa Tukholmaan. Koska tilaisuus alkoi jo yhdeksältä aamulla (ja kämppikseni vuoro oli ensimmäisenä), päätimme että paras vaihtoehto oli mennä laivalla Turusta Tukholmaan jo sunnuntaiksi. Hengasimme sitten Tukholmassa sunnuntain, olimme hotellissa yötä ja suuntasimme yliopistolle opettajamme opastuksella maanantaina aamulla.

Koko tilaisuus jännitti ihan valtavasti ja minun vuoroni sattui olemaan vasta viimeisenä. Meitä oli siellä yhteensä neljä kokelasta ja minun vuoroni oli sitten vasta puoli kolmen maissa iltapäivällä. Jännitin jokaisen kokelaan puolesta erikseen (tunsinhan heidät kaikki sentään, opiskelijatovereitani) ja sitten vielä omaani, mutta kunhan sen vuoro tuli ja pääsi opponentin kanssa vastakkain, jännitys laukesi suurimmaksi osaksi. Opponointi meni ihan hyvin, sain sanottua asiani, eikä työstäni löytynyt sen suurempia virheitä. Arvosanaksi tuli D, asteikolla A-E, kun A on paras. Mutta tuo ei suinkaan ole huono arvosana, sillä A on melkeinpä mahdoton saada (myös kaikki professorit sanovat samaa) ja D on se yleisin mitä kandista jaetaan. Olen itse hyvin tyytyväinen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja tässä teille kirjoittelee tuore filosofian kandidaatti. :)
Kun tämän lisäksi vielä sain kaikki yliopistolla olleet kurssinikin läpi ja vielä ihan riittävän hyvillä arvosanoilla en voi muuta tehdä kuin uskaltaa olla itsestäni ylpeä.
Kaiken lisäksi olin vielä jopa ihan aikataulussa. Virallisesti siihen meni neljä vuotta, mutta yhden niistä vietin Japanissa, joten en tietenkään täällä Suomessa opintojani saanut tehtyä. Se huomioon ottaen, valmistuin ihan ajallaan. Sekin on mahtavaa. :)

Nyt syksyllä jatkan vielä Vaasan yliopistolla englannin opintojani, mutta jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti (ja todellakin saa luvan mennä), saan sieltäkin kandin ulos ensi vuoden kesään mennessä.

Tässä elokuun aikana kurssiviidakossa seikkaillessani ja miettiessäni mitä kaikkea minun oikein pitää vielä käydä meinasi jo turhautuminen vähän nostaa päätään, mutta lähetin pitkän sähköpostin kerralla jopa oikealle ihmiselle tiedekunnassa joka ystävällisesti ja kattavasti vastasi kaikkiin kysymyksiini ja turhautuminen saatiin vältettyä. Nyt on kaikki kurssit valittuna (tosin ilmoittautuminen alkaa vasta tulevana maanantaina) ja olin hyvin tyytyväinen siihen, että ne sopivat yhteen oikein hyvin. Ei tullut turhia päällekkäisyyksiä, se on aina huojentavaa. Kaiken kaikkiaan tuleva lukuvuosi tuntuu hyvältä ja uskon että saan kaiken tehtyä niin kuin pitääkin ja sen toisen kandinkin sieltä pyöräytettyä. :)

En voi luvata mitään (koska siitä ei seuraa mitään hyvää) mutta jospa edes pari kertaa tulevan syksynkin aikana jotain kuulumisia jaksaisin täällä jakaa. Yritän parhaani!

♥

Kuulumisia

Unohdin aivan kertoa muutama viikko sitten pitämistämme tupaantulijaisista. :D
Suunnitelmat olivat oikein hienot ja kutsuimme muutamia tuttaviamme, mutta hieman plörinäksihän se meni. Saimme kuitenkin kutsutuista ja hätävieraista lopulta kokoon saman verran vieraita kuin on asukkejakin ja tekemämme sushit ja muffinit sekä muut herkut katosivat parempiin suihin. Ilta oli oikein mukava, ei mitään valittamista. :)

Opiskelut jatkuvat samalla mallilla kuin aina ennenkin, eipä sillä saralla sen kummempaa ole tapahtunut. Vaihdon suoritukset on merkitty opintorekisteriin, KELAlta tuli kirje, että selitykseni puuttuvista opintopisteistä on hyväksytty ja opintotukeni jatkuu normaalisti ja maassa on rauha. x)


Kommuunimme elosta sen verran, että jos meiltä kysyy, mitä me oikein teemme, hyvä vastaus olisi varmasti "katsomme elokuvia". Aina ja paljon.
Viime aikoina olemme innostuneet Marvelin Avengers-elokuvista hiljan tulleen Thor: The Dark World myötä.  (Tosin ainakin minä ja yksi toinen olemme pitäneet Iron Manista aikasemminkin, mutta sanotaanko että innostuimme uudestaan ja vielä vähän enemmän ja muistakin hahmoista.) Katsoimme ensimmäisen Thorin ennen tämän jatko-osan katsomista. Jatko-osa on nyt nähty jo kolme kertaa, elokuvateatterissa siis. Sen lisäksi olemme katsoneet The Avengers -elokuvan sekä kaikki kolme Iron Mania. Nämä kaikki siis tässä viimeisen noin kahden viikon aikana. Näiden lisäksi olemme katsoneet muitakin elokuvia (ei se näin äkkiä lopu), muun muassa Nälkäpelit, sekä ensimmäinen että toinen osa ja Itse ilkimyksen molemmat osat.
Joulukuussa tulee myös Hobitin toinen osa, joka on totta kai pakko mennä katsomaan, mutta sitä ennen oli tietenkin pakko katsoa ensimmäinen osa uudestaan.
Jo suoritetun Harry Potter -maratonin lisäksi suunnitelmissa on Taru sormusten herrasta -maratoni (tietenkin niillä ylipitkillä pidennetyillä versioilla, ja tietenkin koko 12 tuntia putkeen). Katsomislistalla on myös ainakin Captain America ja The Incredible Hulk sekä Ice Age nelikko ja Christopher Nolanin kolme Batman-elokuvaa. Inceptioninkin voisi taas katsoa uudestaan, samoin X-Men-elokuvat... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Elokuvat on kivoja. ;)

Meidän Halloween-kurpitsat, joskin hieman Halloweenin jälkeen... mutta ei se ole niin nuukaa.

♥

Ha-Ha-Ha-Hamsteri!

Tadaa! Minulla onkin yllättäen tällainen pikkukaveri. :D

Se on poikapuolinen syyrialainen hamsteri, ikää tänään täsmälleen 2 kuukautta, siispä pieni vielä. :)

Pari viikkoa sitten se tuli kotiin. Sitä ennen olin hetken (kohtalokkaan eläinkauppassa vierailun jälkeen) raivokkaasti miettinyt jonkun pikkulemmikin hankkimista ja kun keksin vain hyviä syitä, päätin sellaisen hankkia. :) Kämppiksilläni ei ollut valittamista, sillä taloudessa on jo ennestään kaksi gerbiiliä.

Päädyin hamsteriin, sillä samaistun niihin. x) Tämäkin yksilö nukkuu koko päivän, herää noin yhdeksältä illalla ja touhuaa läpi yön, lähinnä kokoaa ruokavarastoaan ja lyllertää ympäri terraariotaan. Sillä on tosin myös kiipeilijän vikaa, sillä se yrittää jatkuvasti kiivetä terran lasiseiniä pitkin ylös ja, jos ylettää, lähteä matkalle ympäri terraarion verkkokattoa kunnes putoaa kömpelön oloisesti alas. Tämä ei sitä kuitenkaan lannista, sillä kohta se löytyy taas katosta. x) Hamstereilla ei ole kunnollista häntää ollenkaan, mutta silti ne tykkäävät kiipeillä... hassuja otuksia. :D

Nimesin kaverin alunperin Jonginiksi erään korealaisen popparin (lempparini) mukaan, mutta nyt olen harkinnut nimen vaihtamista Lokiksi, sillä tämä norjalaisen mytologian viekkauden jumalan mukaan nimetty Marvelin hahmo on viime aikainen hurahdukseni, mutta myös koska palleroni keksii aina vähän mitä sattuu. Kerrankin varmistin ettei terrassa ole mitään, minkä päältä se ylttäisi kattoon, sillä en halunnut sen pudotessaan satuttavan itseään, mutta eiköhän epeli kiivennyt ensin pahvilaatikon päälle ja sen kautta juomapulloon kiinni. Siitä se sitten kovasti yritti ylös, siinä tosin onnistumatta. Taitaa olla niin että nukkuessaan pallero on hyväkäytöksinen Jongin mutta hereillä ollessaan kepposteleva Loki. x)

Toistaiseksi karvapallon kanssa on mennyt hyvin. Vapaaehtoisesti se ei tule kädelle, mitä nyt haistelee epäluuloisesti vähän kauempaa ja kohauttaa sitten olkiaan. Koskettaa se kuitenkin antaa jo ihan hyvin, ei siis enää arkaile, niin kuin pari ensimmäistä päivää. Erakko kun on, ei edes kaipaa kosketusta sen kummoisemmin. :)

Palleron seikkailuista kerron jatkossakin. :)

♥

Edistystä!

Vihdoinkin saimme vaihdon opintopisteet hyväksiluetuiksi!

Tälle poissa olevalle henkilölle asetettiin vihdoinkin sijainen, joten mentiin sitten katselemaan josko hän olisi paikalla. Ensimmäisellä kerralla kohtasimme vain "kokouksessa"-lapun mutta sitten vihdoin pääsimme ihan ihmisten puheille!
Esitimme vaivalla tehdyt suunnitelmamme siitä mitä kursseja haluaisimme mihinkin kokonaisuuteen ja millaisilla opintopisteillä. Vastuussa oleva henkilö kaiveli hetken kansioitaan ja papereitaan ja sanoi sitten, että koska kaikille samassa kohteessa vaihdossa olleille korvataan opintopisteet samallalailla (reilua, totta kai), mekin saisimme alkuperäisten noin 1,5 kertaisten opintopisteiden sijasta kaikki vaihdossa suoritetut opintopisteet tuplana. Tuplana! Alkuperäisen 45 opintopisteen sijaan sain siis 60!
Mietimme sitten jaottelua vielä vähän uudestaan ja suosituksen mukaan minun lopullisiksi suorituksiksi tuli Kansainväliset opinnot -kokonaisuus (20 opintopistettä vaihdosta, 5 op vaihdon pituudesta ja 2 op lähtö- ja paluuorientaatioluentoihin osallistumisesta) ja Japanin kieli ja kulttuuri -sivuaine (40 opintopistettä).
Hauskinta on se, että yliopiston suositus on suorittaa 30 opintopistettä per lukukausi (60 siis koko lukuvuonna) mutta vaihdossa vastaava määrä on vain 20/lukukausi. Tulipahan sitten kuitenkin suoritettua kokonaisen suomalaisen lukuvuoden verran opintopisteitä. x) Kelpaa, en ole nyt juurikaan jäljessä.

Ja KELAkin uskoi suosiolla selitykseni puuttuvista opintopisteistä, joten siitä ei tullut sen suurempaa ongelmaa.

Eilen juuri oli tuo paluuorientaatioluento, jossa vain puhuimme vähän kulttuurishokista ja yleisesti purettiin asioita jotka olivat kivoja tai ikäviä kun palasi Suomeen. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä pariksi tunniksi juttelemaan seuraavana lukukautena (kevääksi siis) vaihtoon lähtevien kanssa, mutta koska kukaan ei ollut menossa Japaniin, kv-koordinaattorimme ei istuttanut meitä siellä turhia vaan päästi meidät kotiin.


Muuten opinnot ovat jatkuneet kuten aina. Hiljan ollut japanin tentti ei tosin mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut, alustavien tulosten mukaan, mutta katsotaan nyt... toivottavasti menee kuitenkin läpi, en haluaisi uusia.

Tässä päivänä eräänä oli tällaista...

mutta kolmen päivän päästä näytti tältä. Nyt tuo lumi on tosin jo sulanut pois mutta kyllä se siinä hetken oli.

♥

Edelleen Harry Potterin lumoissa

Koska edellisen kirjoituksen jälkeen äidiltä tuli kommenttia siitä kuinka stressaantuneelta kuulostin, niin katson velvollisuudekseni kertoa vähän muistakin, ei-ihan-niin stressaavista asioista. :)

Pidimme nimittäin täällä kommuunissamme Harry Potter -maratonin, eli katsoimme kaikki kahdeksan leffaa putkeen, tai ainakin melkein putkeen.

Tästä se kaikki alkoi.

Aloitimme viime viikon lauantaina. Olimme edellisenä päivänä tehneet ruoaksi pitsaa (kinkku-ananas), jota riitti vallan mainiosti myös lauantaille. Siinä siis leffaeväs numero yksi. Koska olemme fiksuja, joimme ensin ruoan kanssa maitoa (kalsiumi ja d-vitamiini!), jonka jälkeen siirryttiin kyllä limppariin.

Juotavaa tarvittiin myös siksi, että keksimme jokaisen leffan kohdalla erilaisen juomapelin. Kaikkien leffojen kohdalla päti sääntö juoda aina kun Ron Weasley sanoo "bloody hell" tai "blimey" tai jotain muuta yhtä nerokasta/painokasta/hauskaa/tilanteeseen sopivaa. Joimme myös satunnaisesti muissa kivoissa kohdissa, eli lähinnä kun professori Kalkaros (jota kaikki fanitamme enemmän tai vähemmän, myös koska Alan Rickman) tekee tai sanoo jotain ihanan sarkastista.
Ensimmäisessä leffassa (Viisasten kivi) taisimme jättää juomiset pelkästään Ronin varaan ja jouduimme toteamaan, ettei hän toistele noita sanoja ihan niin paljoa kuin muistimme.
Toisesta elokuvasta (Salaisuuksien kammio) löytyy sellainen veikeä hahmo kuin Gilderoy Lockhart ja päätimme juoda aina kuin joku hänen yrittämistään taioista menee pieleen. Joimme siis aina kun herra Lockhart yritti tehdä yhtään mitään, sillä hän on taikoessaan (ja muutenkin) aikamoinen tomppeli. Joimme myös joka kerta kun hyvää tarkoittava mutta aluksi (vain aluksi) rasittava kotitonttu Dobby pahoinpitelee itseään tehtyään jotain luvatonta. Täytynee mainita, että tämän elokuvan aikana joimme ainoat alkoholipitoiset juomamme (siideri per naama) Lockhartin ärsyttävyyden takia, mutta näin jälkikäteen ajateltuna viides elokuva olisi ollut parempi vaihtoehto alkoholille.

Tässä välissä taisimme pitää pienen tauon ja teimme (kattila!)popcorneja kaiken sen (liiallisen) karkinsyönnin vastapainoksi (tosin eräs mussutti karamellipopcorneja, joiden toimimisesta makean vastapainona voidaan olla montaa mieltä).

Kolmannen elokuvan (Azkabanin vanki) juomapeliksi muotoitui säännöiltään hieman monimutkainen, mutta silti paljon juomista aikaansaanut "joka kerta kun joku sanoo 'Sirius Black'". Määritteinä oli, että nimenomaan koko nimi piti sanoa (ei riittänyt pelkkä sukunimi tai etunimi) ja piti olla eri kohtauksessa (emme siis kuitenkaan juoneet joka kerta kun saman keskustelun aikana mainittiin Sirius, sillä niitäkin kohtauksia oli paljon). Tämän elokuvan aikana tajusimme, että Ron sanoo kuin sanookin "bloody hell" ja "blimey" usein, mutta esimmäisista elokuvista ne on karsittu melkein kokonaan pois, luultavasti siksi, että niitä on pidetty sopimattomina lasten suuhun lastenelokuvassa. Kolmannesta leffasta eteenpäin sarjan teemat synkentyvät (ja toki hahmotkin vanhenevat) sen verran että Ronin annetaan toistaa edellä mainittuja fraaseja enemmänkin.

Lauantain saldo jäi näihin kolmeen elokuvaa, koska pääsimme aloittamaan hieman myöhään.

Lauantain loppuasetelma.

Neljäs elokuva!

Sunnuntaina jatkoimme aamulla kymmeneltä neljännellä elokuvalla (Liekehtivä pikari), jonka aikana joimme aina kun Villisilmä Vauhkomielikin joi (hän juo usein, syytä en kerro juonipaljastuksen uhalla).
Viides elokuva (Feeniksin kilta) aiheutti Dolores Pimennon pienen kikatuksen ja ihan pelkän olemassaolon takia niin paljon turhautumia että joimme melkein koko ajan (edelleenkin ihan vain limonadia vaikka kuten mainitsin aikaisemmin, tässä kohtaa olisi sitä alkoholia tarvittu).


Tähän väliin pidimme tauon ja valmistelimme tortilla-ainekset, jotka sitten kunnon leffamaratoni-henkeen söimme seuraavan elokuvan aikana.

Omnomnom, tortilloja ja kuudes elokuva.

Kuudes elokuva (Puoliverinen prinssi) jäi kuivaksi juomisen suhteen, lähinnä siksi kun juomiset loppuivat kesken. x) Katsoimme siis elokuvan ihan rauhassa tortillojen ja maidon kera, ja taisi karkkiakin olla vielä vähän jäljellä.

Tortillojen ja kuudennen elokuvan loppuasetelma.

Koska yhden meistä täytyi päästä aikaisin nukkumaan seuraavan aamun aaaaaikaisen työvuoron takia, päätimme suosiolla jättää seitsemännen ja kahdeksannen elokuvan myöhäisempään ajankohtaan, toisin sanoen eiliseen.

Sitä ennen saimme kuitenkin nauttia kuluneella viikolla vielä Harry Potter -musiikista. Satuimme huomaamaan, että Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdessä järjestävät kapellimestari Atso Almilan johdolla klassisen Harry Potter -konsertin. Konsertissa he soittivat kolmen ensimmäisen elokuvan kappaleita, niitä nerokkaan John Williamsin säveltämiä. Jo musiikki itsessään oli toki aivan mahtavaa ja kylmät väreet kulkivat pitkin kehoani lähestulkoon koko sen puolitoista tuntisen konsertin ajan. Mutta illasta teki vieläkin mahtavamman se, että kapellimestari itse oli hienovaraisesti mutta hyvin selkeästi Harry Potter -fani. Hän esitteli jokaisen kappaleen innostuneesti mutta silti helposti ymmärrettävillä sanoilla ja kuvaili kappaleita osuvasti esimerkiksi kulmikkaiksi tai vauhdikkaiksi. Jos musiikki itsekin oli jo ihanaa, niin herra kapellimestari teki kokemuksesta jotain vielä paljon parempaa. En myöskään voinut olla ajattelematta, että onhan kapellimestari itsekin jonkinlainen velho, liikutellessaan käsiään ja tahtipuikkoaan (taikasauvaansa?) välillä elegantisti ja välillä riehakkaasti nostaen sävelet mukanaan kilpajuoksuun. Pienellä sormen liikkeellään hän saa nuotit sointumaan ja tulemaan esiin ja ohjaa musiikkia... vai onkohan se sittenkin toisinpäin? Musiikki on taikuutta ja kapellimestari sitä hallitseva velho.
Pakko tietenkin mainita myös itse muusikot, he ovat liian taitavia kuvailtavaksi. Pääsimme jopa tapaamaan yhden heistä henkilökohtaisesti, sillä japanilainen (tosin Suomessa pitkään asunut) tuubansoittaja on puheopettajamme tuttava ja hän pistäytyi tunnillamme kertomassa oman synnyinalueensa murteesta (joka osoittautui aika vaikeasti ymmärrettäväksi, mutta ei siitä sen enempää).
Iloitsen jo valmiiksi siitä, että herra kapellimestari (jonka faniksi taidan ryhtyä) vihjaili, että ensi vuonna on ehkä tulossa samantyylinen konsertti muistakin John Williamsin musiikeista, muun muassa Indiana Jonesia. Sinne heti.

Viimeistä edellinen. Ruokana japanilaistyylistä kareeta (curryä, joskin hyvin erilaista kuin intialainen).

Mutta niin, niistä viimeisistä elokuvista vielä (Kuoleman varjelukset, osa 1 ja 2). Vaihdoimme suosiolla juomapelin nenäliinapakettiin ja sanon vaan että kyllä ne nenäliinat tulivat itse kullekin tarpeeseen, varsinkin viimeisen kohdalla.

Oli antoisa leffamaratoni, mutta tulimme siihen tulokseen, että jospa ei ensi kerralla ihan näin putkeen. Se on se tunteiden kasautuminen, joka aiheutti henkisen krapulan. x) Kun joskus seuraavan kerran katsomme kaikki elokuvat, pitää varata hyvin paljon pidempi aikaväli. Kenties yksi leffa kerran kahdessa viikossa olisi parempi tahti...

Seuraava maratoni taitaa olla Taru sormusten herrasta... ne extended-versiot tietenkin. ;)

♥


PS: Jee, kuvia vihdoin!

Aikatauluhäslinkiä ja asioiden hoitamisen vaikeus

Aiheutan itselleni huonon omatunnon kun mietin, että tännekin pitäisi kirjoitella mutta en vaan saa aikaiseksi. Ensin tuntuu siltä, ettei ole mitään kirjoitettavaa mutta yhtäkkiä olisikin ihan liikaa kaikkea kerrottavaa eikä tiedä mistä aloittaisi. x)

Opinnot yliopistolla ovat lähteneet kunnolla käyntiin, tai niin kunnolla kuin niille on ylipäätään mahdollista. Alkukankeutta aiheutti muutama pieleen mennyt ilmoittautuminen ja muut ihme sekaannukset.
Eräällekin englannin suulliselle kurssille minun ei lopulta tarvinnutkaan mennä koska olin muka käynyt jo jonkin vastaavan kurssin. En ymmärrä miten tämä on mahdollista, koska olen käynyt tähän mennessä vain pakollisia kursseja ja eihän yksi pakollinen kurssi voi millään korvata toista pakollista kurssia. No, en valita ja selvitän sen jossain vaiheessa.
Suomen suullisen ja kirjallisen kurssin kanssa taasen kävi niin, että olin mukamas varasijalla, mutta silti minua ei löytynyt opettajan listoista. Pienen sekaannuksen ja hämmingin jälkeen (olin jo lähdössä pois, käsi kirjaimellisesti ovenkahvalla) pääsin sitten lopulta kurssille mukaan kuitenkin, sillä eräs toinen opiskelija olikin väärässä ryhmässä. Täällä meillä ainakin nämä kurssille pääsemiset ratkaistaan ensimmäisen luennon alussa ja jos nimi on listassa mutta ei ole paikalla eikä ole ilmoittanut olevansa esimerkiksi sairaana, luovuttaa ikäänkuin paikkansa läsnäolevalle kärkkyjälle.
Kolmas stressiä aiheuttanut kurssi oli englannin kielioppi. Aikaisemmassa tutkintorakenteessa (eli siinä, jonka mukaan minä teen tutkintoani) oli kurssit Grammar 1 ja 2. Ehdin käydä ensimmäisen mutta en toista, joten korvaavien kurssien mukaisesti minun olisi pitänyt käydä uusi kielioppikurssi uudestaan, vaikka sisältö oli aivan täsmälleen samanlainen, tehtäviä myöten (sattui sama opettajakin). Kävin kuitenkin juttelemassa asiasta opettajan kanssa ja hänen luvallaan minun ei nyt tarvitse istua tunneilla, kunhan teen uuteen kurssiin lisätyn essee-tehtävän kuten kaikki muutkin.

Eräällä kurssilla oikea professori ei ole vielä ilmestynyt paikalle kertaakaan ja sijaisemme osaa asiansa mutta opettaa huonosti ja epäselvästi. Edes arviointiperusteita emme ole saaneet kuulla. Jospa hän ilmestyisi huomenna paikalle...

Parin muun aikataulusekaannuksen takia jouduin pudottamaan pari kurssia pois kokonaan... tälle syksylle suunnitellut 33 opintopistettä ovat nyt oikeasti vain 18. Mutta noh, keväällä tulee sitäkin enemmän, joten kyllä tämä tästä.

Kursseihin liittyen minun täytyisi muutenkin käydä juttelemassa jossain vaiheessa HOPS-vastaavan kanssa joistain kursseista, jotka ovat minulle pakollisia mutta tuntuvat kadonneet kurssitarjonnasta kokonaan... Mysteerinen tämä tutkintouudistus.

Tällä hetkellä, tai oikeastaan ihan syyskuun alusta asti jo, ärsyttää se, ettei se henkilö, joka voisi meille nuo Japanissa suoritetut kurssit hyväksilukea tutkintoon ole ollut paikalla koko syksynä. Ensin hän oli lomalla ja sen jälkeen jo reilun kuukauden sairaana. Ja kun tosiaan on vain se yksi henkilö joka tätä asiaa voisi hoitaa. Ei siinä muuten mitään, mutta juurikin tänään sain KELAta kirjeen, että pitäisi selvittää mitä olen viime lukuvuoden tehnyt, kun heidän tietojensa mukaan olen suorittanut huimat nolla opintopistettä mutta silti nostanut opintotukea. Sopii toivoa, että he hyväksyvät selitykseksi Japanin opintorekisteriotteen ja sen sellaista, vaikkei niitä kursseja vielä olekaan Vaasan opintorekisteriotteessani, sillä muuten opintotukeni lakkautetaan vuoden alusta. ><


Japanin opinnot ovat menneet omalla painollaan, ainakin melkein. Sielläkin olemme kärsineet aikataulumuutoksia ja -sekaannuksia, mutta olemme silti jotenkuten saaneet hommamme tehtyä. Ainakin toivottavasti, sillä tämän viikon torstaina tai perjantaina on ensimmäinen tentti (tämä vaihtoehtoisuuskin liittyy siihen aikataulutuksen hankaluuteen).
Kandiani olen miettinyt mutta en ole vielä puhunut opettajan kanssa mielessä pyörivästä aiheesta... Pitäisi piakkoin uskaltaa. x)

♥

Vuoden jälkeinen kulttuurishokki

Menneenä sunnuntaina tuli täyteen täsmälleen vuosi siitä kun aloitin virallisesti vaihtoni Japanissa. Sitä ennen olin viettänyt jo kuukauden verran lomaillen Tokiossa.

Facebookini oli täynnä vaihtaritovereideni vuodatuksia siitä, kuinka mahtava kokemus mennyt vuosi oli ja miten he eivät koskaan sitä unohda. Tottahan se on, mutta itse koen, etten osaa niitä tuntemuksia laittaa sanoiksi, vielä ainakaan. Ehkä vielä joskus. Se täytyy kokea itse, jotta ymmärtää.
Siksipä kerron teille mielummin kulttuurishokista.

Vielä ollessani Suomessa ja valmistellessa lähtöäni, olin hyvin realistisella mielellä ja odotin vaikeaakin kulttuurishokkia, viimeistään sitten kun opiskelut alkaisivat. Mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Toki jotkut asiat ärsyttivät, kuten se että talvella oli sisällä todella kylmä ja se, että pesukone pesee kylmällä vedellä, mutta ei sitä voi kulttuurishokiksi sanoa.
Mietinkin pitkin vuotta, että iskeekö kulttuurishokki sitten pahempana Suomeen palatessa.
Ja iskihän se.

Ei tätä nyt pahaksi voi sanoa, mutta kulttuurishokki mikä kulttuurishokki.
Juuri palattuani heinä-elokuun vaihteessa olin lähinnä perheeni seurassa ja tokihan heidän kanssaan olen aina puhunut suomea. Mutta kun lähdinkin tapaamaan ystävääni ja jouduin matkustamaan junalla, niin ahdistus kasvoi suuresti. Jotenkin se, että kaikki tuntemattomat ihmiset ympärilläni puhuivat suomea, ärsytti minua suuresti. Tunne meni sitten pikkuhiljaa ohi, mutta kyllähän sitä jokusen viikkoa kesti.
Samoin minun täytyi muistuttaa itseäni, etten olisi puhunut japania tuntemattomille. Kerran melkein jo puhuinkin ja edelleen, jos vaikka satun vahingossa hieman törmäämään toiseen ihmiseen, anteeksipyyntö meinaa tulla automaattisesti japaniksi.

Muutettuani Vaasaan oireet pahenivat. Koska olen jo vuosia käynyt vanhempieni luona lähinnä lomalla, sieltä pois lähteminen tarkoittaa siis paluuta arkeen. Mutta kun oma arkeni on vuoden ollut Japanissa, mietin hetken että mitä ihmettä teen Vaasassa.
Japanissa myyjillä on tapana tervehtiä asiakkaita heidän tullessaan kauppaan, he tekevät sen aina ja automaattisesti. Menin heti seuraavana päivänä muuton jälkeen elektroniikkaliikkeeseen katselemaan kännyköitä ja ahdistuin kun myyjät eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Olin paikalla vähän liian aikaisin ja jouduin hetken odottamaan liikkeen avautumista, mutta kävellessäni vihdoin sisään noin viiden muun asiakkaan kanssa, ihmettelin kun myyjät vain puhuivat keskenään eivätkä tervehtineet. Suomen asiakaspalvelutapoihin en ole vieläkään tottunut.
Kerran ensimmäisen Vaasan-viikon aikana heräsin yöllä ja parin sekunnin ajan luulin olevani edelleen Japanissa.
Myös ensimmäinen japanin puhetuntini meni siihen, että minun täytyi muistutella itselleni, että muutkin opiskelijat osaavat suomea. Heille ei siis tarvitse puhua englantia jos japani ei riitä.
Ihmiselle on luontaista etsiä ihmisjoukosta tuttuja naamoja. Yliopistolla käydessä (tai oikeastaan kaupungillakin), minulle on nyt jo useamman kerran käynyt niin, että olen kuvitellut nähneeni jonkun vaihtaritoverini, siis ulkomaalaisen, joka ei todellakaan voi olla Suomessa.

Muutenkin on hämmentävää, kun oma kotimaa tuntuu tietyllä tavalla vieraalta. Ei mitenkään suuresti, mutta ne on ne pienet asiat. Menen kauppaan ja löydän itselleni uuden tuotteen, jossa ei luekaan "uutuus". Olen jo useamman kerran sanonut ääneen "Ai, onko tälläistäkin jo olemassa?". Tähän ongelmaan ei auta se, että kaksi kolmesta kämppiksestäni on kanssani samassa jamassa ja Suomi on heillekin hieman vielä hakusessa (tai no, se toinen ei ole vielä edes palannut, mutta tämä minun kanssani samassa koulussa ollut on välillä ihan yhtä pihalla).
Kuplamehu on minusta ärsyttävä sana (se ei tosin suoranaisesti liity tähän, mutta pakko mainita. Uuttahan sekin on minulle).

On outoa, että kulttuurishokki tuli voimakkaampana palatessa kuin lähtiessä. Mistäköhän se johtuu? Sanotaan, että jos kulttuurishokkia odottaa, se ei välttämättä tule ollenkaan, mutta odotinhan sitä Suomeenkin tullessa, ja se tuli silti.

Mutta ei tämä nyt niin kamalaa ole ja enää on kyse vain pienistä asioista, ei mistään suurista ärsytyksistä. Ja Suomi on edelleen ihan kiva maa. :)

♥

PS: Kuvia ei vieläkään ole saatavilla. Saamme kämppään kunnollisen netin viikon päästä (\o/), jolloin voin käyttää pöytäkonettani ja toivottavasti kännykkäni pitää siitä enemmän... monimutkaista.